Ensimmäiset pohjat

Trevliga veckoslut!

Mun tarvis ehkä lopettaa nää ruotsalaiset tervehdykset, kun alkaa sanavarasto hiipuun ja tarvii hyviä viikonloppuja toivottaa maanantai-iltana.. No, ties vaikka joku lukis tätä just viikonloppuna. Mutta, asiaan-> 

   Elikkä viime viikolla alotettiin Hannun kurssia pohjatyöt-1 jaja saatiin jokainen omat harjotuslokarit/-nokkapellit ja siihen piti tehdä pohjatyöt sillain miten ne nyt osaisi tehdä. Hannu ei antanu neuvoja. Olin aika kujalla, että miten tässä nyt tulisi toimia.. 

   Nappasin tämmösen entiedä-minkä-auton-lokarin; 

Tässä tää ei ees näytä niin pahalta. 

Pinta oli lähestulkoon aivan täynnä tällästä naarmua peltiin asti. 

Tämä mun lokari oli aika naarmuilla, ja lommoja löyty vähän sieltä täältä, selkein lommo oli kantissa.. Tällänen perusharjotuslokari, ei ees ihan kieroimmasta päästä. Alotin hiomaan lossilla, jossa oli p180 paperi. Kittasin syvimpiä naarmuja ja sitten taas hion. Ennen ruokailua sain myös toisen lommon aikasemman lommon viereen, myös kantin reunaan. Olin aika sormi suussa, että kuinkas tää nyt sit tulisi kitata.. Noh, eka pohjatöiden teko päivä menikin hyvin pitkälti siinä. Hannu kerto vielä ennen kotiinlähtöä, että me oltais kyllä saatu apuakin jos oltais tarpeeks pyydetty.. Onhan meillä kummiskin oikeus opetukseen ja siltä tarvii vaan tulla kysyyn ja vaatia, että se näyttää mallia.. 

Päivän päätteeksi lokari näytti tältä

   Seuraavana päivänä Hannu tuli näyttään, kuinka kantissa olevat lommot kitataan. Elikkä kantin reunaan pistettiin maalarinteippiä, jotta siitä saatiin suora, ihan reippaan kokoselle alueelle. Kittiä rutkasti ja teippi irti. Kitin kuivumisen jälkeen teippi toiselle puolelle kanttia ja lisää kittiä. Kitin kuivumisen jälkeen hiotaan molemmat reunat suoriksi, kantti jää teräväks, jonka jälkeen se sitten hiotaan käsipaperilla (eli siis hiomapaperilla, joka on kädessä, ei suinkaan millään käsikäsipaperilla, mitä saadaan vessasta) pyöreeksi. Tällänen siitä kantista tuli: 

Ompa fiksusti kuvattu kun koko kanttia ei oikein edes erota... Hyvä Kia!!

   Vaihdoin myös paperin p240:seen ja edelleen kittasin ja hion naarmuja ja lommoja. Ja sitten kun oli näitä tämmösiä kaikenmaailman kohoumia, nii ne naputeltiin lommolle. Meinasin ensin ottaa vastinpalan, mutta Hannu sano, että riittää kun tukee kädellä takapuolelta ja rohkeesti vaa lommolle. Lommo sitten kitattiin. Kittaamisen jälkeen piti kattoo, että kitistä ei jää selkeetä reunaa, vaan se ikäänkuin häviää maalipinnan sekaan, koska kitti vielä vähän turpoo ja jos siitä näkyy selkee reuna niin se jää näkyviin myös maalipinnassakin. Ja koska mä olin niin ahkera hioon ja kittaan paria lommoo yhen toisen kantin liepeiltä, niin hion sen kantinki melkein suoraks.. Opettelin sitten siihen kantin kittaamista. Teippiä toiselle puolelle, kittiä, teippi irti, teippi toiselle puolelle, kittiä ja teippi irti. Kuivumisen jälkeen Juhana näytti kuinka ja mihin suuntaan hiotaan ja mihin kohtaan kannattaan lossissa keskittää painoo, ettei hio sitä juurikitattua kanttia pois, vaan ne ylimääräset sieltä reunoilta/ympäriltä. Ja näin omasta mielestä mun tekemästä kantista tuli jopa aika hyvä: 

Nyt sit joku oikee automaalari kattoo ja nauraa...

  Pikkuhiljaa mun lokari alko näyttään ihan ok:lta mun silmään, tietysti kokoajan oli se tunne, että se vois olla parempiki.. Tai oikeestaanhan mulla ei ole mitään maailmanluakan käsitystä miltä kyseisen lokarin pitäis näyttää muttamutta.. Hain kummiski sit vielä p320 paperin ja kävin sen läpi. Tämän jälkeen rasvapesu ja halli kuntoon ja kotiin. 

Tältä se sit jokseenkin näytti.

   Kolmantena päivänä ruiskutettiin hiomavärit. Mulla oli pientä sellasta kutinaa, että noihin kohtiin mistä paistaa pelti, tarvis laittaa jotain tai niinku, että ei tota tollasena vaan maalata.. Mutta jooh, noh, olishan siihen pitäny pistää epoksi tai sinkki pohjalle, koska tähän nyt kun ruiskutettiin hiomaväri, tulos oli tällänen: 

Alas selitän tarkemmin! 

   Elikkäs siis. Ennen ruiskutusta käytiin lokari läpi tahmeliinalla ja puhaltimella, että viimesetkin pölyt saatiin naarmujen pohjilta pois. Tahmeliinalla ei saanut painaa, että sitä tahmaa ei jää lokarin pintaan. Ja tahmeliinoista pitää muistaa sen verran, että on vesi- ja liuotin pohjasille väreille eri tahmeliinat. Ja hiomaväri oli liotinpohjanen, jonka myöten käytettiin sille sopivaa tahmeliinaa. 
    Hiomavärit sekoitettiin ite. Ja hiomaväreistä sen verran, että ne joille oli tulossa tumma pinta, ruiskutti tummemman hiomavärin ja ne taas kelle tuli vaalee pinta, ruiskutti vaaleemman hiomavärin. Loogista. Tavallaan. Jokainen sekotti siis oman värinsä itse, ihan vaan harjotuksen vuoksi, normaalisti sekoitettaisiin yksi (tai no, kaksi eri sävyistä) hiomaväri yhteen purkkiin ja kaikki käyttäisi samaa, taloudellisempaa muunmuassa. Perusväriä, eli partikkelia tuli meille lokarilaisille 150ml ja konepeltiläisille 200ml ja kovettaja sekotettiin 1:7:llä ja 20% ohentaja. 

Tässä luokkatoverini sekoittavat värejään

   Tämän jälkeen ruiskutettiin. Mun mielestä oli kamalan hankalaa, mua tosin jännittin ihan sikana ja ressasin kamalasti! En keskittyny ollenkaan, en pystyny kuunteleen saamiani ohjeita, niin Hannu näytti ihan kirjaimellisesti kädestä pitäen miten homma tapahtuu XD 
Mä valutin muutamasta kohtaa, ja Hannu teki tollasen isonison läiskän tohon keskelle, lähinnä esimerkkinä mitä tapahtuu kun hiomaväriä on liikaa. Mutta silti mielummin pitää laittaa liikaa kun liian vähän. Jos hiomaväriä jää liian vähän, pinta tuntuu rakeiselta tai vähän niinku sielä olisi pieniä hiekanjyväsiä seassa.. Ja jos on liikaa niin hiomaväri tietysti valuu. Ja valumat on helpompi korjata kun se, että väriä on liian vähän. Hiomavärin kanssa riittää yks kerros, ei tarvinnu laittaa kahesti, mutta jostain kumman syystä mä silti laitoin sitä joka kerta eestaas. Ruiskun piti olla 90 asteen kulmassa maalattavaan pintaan nähden ja käden piti liikkua ja ahh oli sikana kaikkee, mitä piti muistaa.... Kaikki mitä tekee vaikuttaa jotenkin, paineet, kuinka nopeesti tekee, kuinka paljon liipasinta painaa, missä kulmassa se ruisku on ymsyms.. Kaikki vaikuttaa! Jotenkin haluan toivoo, että kokemuksen kautta nää asiat oppii, mun tarvis lakata jännittämästä ja kuunnella ohjeita! Mun lokarin kanssa olisi pitänyt laittaa alle sinkki, tai epoksi, ihan niinkun mulla oli kutina! Mutta nyt lokarin kanssa jatketaan niin, että valumat hiotaan pois ja laitetaan uus hiomaväri päälle. 

Tässä vielä kuva mun yksilöllisistä valumista:):):)

   Ja apua, pakko kirjottaa tänne ylös, minkä superemämunauksen tein tänä ruiskutuspäivänä...... Hannu käski mua kääntään kammiosta, (eli siitä nappulataulusta) mustaa vipua/ katkasijaa, missä on nuolet molempiin suuntiin, niin toiseen asentoon. Massin kammiolle, entiedä mitä päässäni liikkui, mutta ainakin mä unohdin ne nuolet kokonaan ja väänsin sitten ensimmäisen mustan katkasijan, mitä näin niin toiseen asentoon. Ja tämä katkaisija oli päävirta, jonka mä sammutin! Luokkalaiset vaan kyseli "Kia mitä sä teet, miks kammiosta sammu valot ja kaikki". Netta tuli sanoon, että olin kääntäny väärää vipua ja kammio ei enää startannu. Iski paniikki, huusin Hannun paikalle. Hannu vaan totesi, että jahas, mä oon kääntäny päävirtoja, minkä takia kammio ikäänkuin käsittää, että siellä olis tulipalo ja iski alipaineet kammioon ja kaikki luukut ja sulakkeet ja pelit ja vehkeet on nyt sit jumissa ja tukossa ja, että tarvii tilata huoltomiehet, neljä-viis päivää kammio käyttökiellossa JA 10 000e:n lasku. Mä olin aivan naama punasena ja melkein tyyliin itku kurkussa, että mitä olin mennyt tekemään ihan vaan huolimattomuuttani....
   SITTEN tulee Hannun perinteiset "heh-heh, kuus-nolla" ja käynnisti kammion.. Elikkä se veti mua höplästä, minkä olin kyllä täysin ansainnu! Mutta näin olisi voinut todellisuudessakin käydä, jos olisin kääntäny kyseistä katkasijaa yhtään enemmän. Hyiettä, mikä paniikki mulle iski.. Tämän emämunauksen myötä saatiin myös ohjeistus kammion käytölle, eli PÄÄVIRTAAN EI KOSKETA varsinkaan kammion ollessa käytössä. Lisäksi Hannu neuvoi kuinka kammio startataan, uunitusasennossa ei saa sammuttaa, vaan käännetään ensin ruiskutusasentoon (mitä mun olisi pitänyt tehdä) ja sitten voidaan sammuttaa nollasta, missä palaa vaalea valo. Ja mä en ainakaan ikinä koske päävirtoihin enää, tai muutenkaan sammuta kammioo väärin! 

   Mutta, hommat jatkuu tällä viikolla, tarkotus olisi jatkaa kyseistä lokaria ja saada se valmiiksi ja koulun seinälle! 

-Kia kiittää ja kuittaa ja muistuttaa, että virheistä oppii! 

Myllyttämistä

Hejssan!

Elikkäs juuh, meillä oli tossa ei-viime-viikolla vaan sitä aikasemmalla viikolla (jos oikein muistan) Tapsaa sijaisena. Mä, Jenna, Mikke ja Nikke saatii hommaks myllyttää Tapsan volvo.

  Ite en ollu koskaan aikasemmin myllyttäny, mut Jenna oli, niin se oli meillä vähän niinku työnjohtaja. Hommahan alko sillain, että volvo pestiin ja kuivattiin. Tapsa myös halusi, että kaikki naarmut ja lommot merkkaillaan paperille ylös, niin myös näin tehtiin. Yllättävän paljon löyty volvosta lommoja.. Tämän jälkeen haettiin kaikki vehkeet takahuoneesta. Myllytyksessä oli kolme vaihetta, ensin firstcut, finishcut ja vahaus. Firstcutille ja finishcutille oli eri sienet, ensi vähän kovempi ja sit vähän pehmeempi.
Tässä kuva käytetyistä aineista:

Elikkä oli siis Lechlerin tuotteet käytössä

    Elikkä sieni lätkästiin myllyyn (sanotaaks sitä ees myllyks..?) ja sitten ainetta pisteltiin pisaroina ympäri sientä. Sit sillä paineltiin sopivan kokoselle alueelle mönjää pitkin autoo. Mylly käyntiin ja myllytettiin kunnes mönjä oli levinny sopivalle alueelle sopivalla paksuudella.

Ja tästähän on siis osviittaa antavaa kuvamateriaalia:

  Tämän jälkeen paperilla sitten hinkattiin puhtaaks. Ja paperista tuli sellanen vinkumaääni, niinkuin piti. Sillain vedeltiin koko auton maalipinta. Kun firstcutilla oli käyty koko auto läpi, vaihettiin sientä ja ainetta (finishcuttiin) ja uudestaan sama homma. Ja sit kun sillä oli auto käyty läpi, auto vahattiin. Vahauksen jälkeen käytiin muoviosat läpi muovinpuhdistusaineella, josta mulla nyt ei satu olemaan kuvaa.. Auto oli redi ja siivottiin paikat.

   Myllytyksen jälkeen auto kyllä kiilsi! Myllytyksessähän on ideana, että pienetpienet rakeet tavallaan vähänniinkun hios pieniä pintanaarmuja ja pinnasta tulee parempi. (Tai ainakin näin mä ymmärsin) Me kyllä tultiin siihen tulokseen, että volvosta näky nyt vaan kaikki pintanaarmut selkeemmin.. Mutta kyllä ainakin puhdasta tuli:

Tässä kohtaa ei oltu vielä muovilistoja käsitelty, joten niissä näkyy vielä vähän myllytysjälkiä. Eikä myöskään oltu siivottu.

Nyt Kia kiittää ja kuittaa, oli hiano oppia tämmöstäki:)

Lommon oikaisua

Hejssan alla!

Meillä oli koulussa keskiviikkona Kettusen tunneilla lommon oikasua. Elikkäs muodostettiin pieniä ryhmiä/pareja, haettiin harjotuslokarit ja mäiskittiin muutamat lommot ja sit oijottiin niitä. Mä olin Paulin ja Jennan kanssa. Hannu tietysti sano mulle, että "mäiskäse sitten tarpeeks lujaa, että saat jonkun lommon aikaseks". Mä mossautin sitte keskelle lokaria kauheen kokosen lommon.. Mutta saatiin me sekin jotenkin suorittua..

   Jenna teki sitten tälläsen vähän pienemmän, alottelijoille suunnatumman lommon. 

Ja tätä sitten lähettiin oikasemaan. Elikkäs, Kettusen ohjeilla, vastapala toiselle puolelle ja sitten naputeltiin ikäänkuin lommon ympäriltä, siitä mistä se oli koholla. Me tehtiin sillain, että pari piti kiinni lokarista ja yks naputteli vuorollaan. Tai siis siinä oli pakko jonkun pitää kiinni, kun vastapalalla piti niinku nostaa, elikkäs periaatteessa painaa vastaan samalla kun naputtelee. Ja kyllähän se siitä ajan kanssa suoristu. Musta alko tuntuun, että eihän tässä tapahdu mitään, mutta kappas kepponen, olinkin väärässä. 

Tässä taitaa olla Jenna naputtelemassa

   Ja sen mun tekemä iso lommo oikeni hyvin pitkälti vaan vastapuolelta naputtelemalla.. Olihan toi nyt vähän hankalaa kun tuntu myös, että se lommo ikäänkuin vaihto vaan paikkaa, eikä suoristunu. Sen jälkeen kun meiän mielestä lokari alko olla oikastu, haettiin maalihallista lossi ja 180 paperi ja hiottiin vähä maalia pois. 

Tässä meiän lommo on jo lähes suora

Ja kun tosta oli vähän noin näppärästi hiottu, niin tämä oli ikäänkuin "kartta" mistä sitten näkee mitkä kohdat oli vielä koholla ja niitä naputeltiin vähän alaspäin. Mielummin ihan pikkusen liikaa alas kun, että jäis koholle, niin maalarin on helpompi täyttää pikku kolo kitillä, kun lähetee muuten taiteileen. 

   Sitten Kettunen vielä näytti meille, kuinka peltiä voi kiristää, kun se löystyy joka kerta kun sitä naputellaan. Ja sitten kauheen ikävä maalarin kittailla jos pelti antaa periks. Sitä mä en ihan kauheen hyvin muista, mutta siinä oli sellanen vehje, millä sitten lämmöllä kiristeltiin. Kiristettiinkö me nyt sit hiilellä, muistaakseni juu. Ja sitten kun Kettunen siinä tovin kikkaili, niin pelti ei enää antanukkaan periks. Ja periaatehan meni sillain, että kun lämmitetään niin atomit siellä laajenee ja tasautuu sinne löysään kohtaan ja sit se kiristyy. Vähän hankalasti selitettävissä, mutta kyllä mä ainakin ymmärsin. 

   Tälläsiä opittiin keskiviikkona ja oli aika kiva olla taas hallissa:) 

Kia kiittää ja kuittaa!